Yleiset ehdot
Retkilähde myy palveluita yksityishenkilöille ja yritysasiakkaille. Retkilähteen sivustolla esitetyt kuluttajahinnat ovat arvonlisäverollisia.
Yrityksille myytävien palveluiden hinnat ovat arvonlisäverottomia ja arvonlisävero lisätään laskussa palvelun hintaan. Yritysasiakkaat hinnoitellaan tilauksen mukaisesti ja asiakas hyväksyy kirjallisesti esitetyn tarjouksen kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla. Varaukset ja tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen retkilahde@gmail.com.
Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin. Asiakas vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.
Ehdot ovat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään.
Retkilähteen palvelujen ikäraja on 16 vuotta. Alle 18 -vuotiaat voivat osallistua vaelluksille huoltajan kanssa tai tämän suostumuksella.
Kaikki ohjelmapalvelumme ovat päihteettömiä.
Palveluiden varaaminen ja maksaminen
Asiakas vastaa siitä, että hän tutustuu ostettavan palvelun kuvaukseen ja ohjeistuksiin sekä niihin liittyviin ehtoihin. Asiakkaan tekemä tilaus on sitova, kun hän on maksanut tilaamansa palvelun kokonaan tai ennalta määritetyn varausmaksun, joka on retkien/kurssien yhteydessä 70 euroa ja vaelluksien osalta 100 euroa. Asiakas saa tämän jälkeen tilausvahvistuksen sähköpostiinsa. Asiakas maksaa tilauksen valitsemansa maksutavan mukaisesti noudattaen maksutavan mukaisia ehtoja. Kaikki kuluttajahinnat sisältävät arvonlisäveron. Viivästyskorko on korkolain mukainen.
Varaus tehdään palveluntarjoajan verkkosivujen kautta tai puhelimitse. Varauksen yhteydessä tulee maksaa vähintään palvelun varausmaksu. Mikäli palvelua ei makseta varauksen yhteydessä kokonaan, saa asiakas loppulaskun sähköpostilla. Lasku erääntyy 30 päivää ennen palvelun alkua. Mikäli palvelun alkuun on alle 30 päivää, erääntyy lasku heti.
Retkilähde pidättää oikeuden tarvittaessa muuttaa ohjelmien kulkua, kestoa tai reittiä, mikäli siihen on tarvetta esim. sääolosuhteiden seurauksena tai jonkin muun tilanteen vuoksi, josta olisi suoraa haittaa tai vaaraa asiakkaille.
Asiakkaan tulee ilmoittaa etukäteen Retkilähteelle mahdollisista terveydentilaan liittyvistä tekijöistä, jotka saattavat aiheuttaa riskejä. Retkilähde voi peruuttaa tai keskeyttää ohjelmapalvelun, jos asiakas toiminnallaan aiheuttaa turvallisuusriskin itselleen tai muille tai jos hänen terveydentilansa arvioidaan muodostavan riskin ohjelmapalvelun toteuttamiselle.
Palveluntuottajan oikeus peruuttaa tilaus tai muuttaa sen sisältöä
Palvelu voidaan joutua perumaan järjestäjän toimesta liian vähäisen osallistujamäärän tai oppaiden sairastumisen vuoksi. Myös erilaiset järjestäjästä riippumattomat force majoure -tilanteet voivat estää palvelun toteuttamisen. Tällaisia järjestäjästä riippumattomia tilanteita voivat olla esimerkiksi lakot, luonnonmullistukset ja muut sääilmiöt, sodat, terrorismi ja pandemiat.
Peruuntuneet tapahtumat pyritään järjestäjän toimesta järjestämään uudessa ajankohdassa tai palvelun ostaneille asiakkaille pyritään tarjoamaan korvaavaa palvelua. Mikäli uutta ajankohtaa ei saada sovittua, palauttaa järjestäjä maksetun maksun asiakkaalle.
Palveluntarjoajasta riippumattomissa force majoure -tilanteissa Retkilähde ei ole velvollinen korvauksiin. Tällaisissa tilanteissa tapahtuma voidaan peruuttaa ilman korvausvelvollisuutta.
Peruutusehdot
Mikäli asiakas ei pysty osallistumaan varaamaansa palveluun, tulee asiakkaan peruuttaa hänelle varattu paikka ja ilmoittaa siitä kirjallisesti palvelun tarjoajalle sähköpostilla retkilahde@gmail.com. Peruutuspäivä on se päivä, jona palvelun tarjoaja on saanut tiedon peruutuksesta. Asiakas vastaa siitä, että peruutus on lähetetty riittävän ajoissa.
Jos peruutus tehdään, kun kurssin tai vaelluksen alkamiseen on yli 60 vuorokautta, ei palvelusta peritä maksuja ja mahdolliset osallistumismaksut palautetaan. Maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.
Varauksesta peritään toimistomaksu, joka on kurssien yhteydessä 50 euroa ja vaelluksien yhteydessä 70-100 euroa. (sis. alv. 24%).
Jos peruutus tehdään, kun kurssin tai vaelluksen alkuun on 30-60 päivää, peritään asiakkaalta 50 % palvelun hinnasta. Mahdollinen maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.
Jos peruutus tehdään, kun kurssin tai vaelluksen alkuun on alle 30 päivää, peritään koko hinta.
Kurssin tai vaelluksen keskeyttäminen ei oikeuta maksun hyvitykseen.
Palvelun tarjoaja voi peruuttaa tai keskeyttää ohjelmapalvelun, jos asiakas toiminnallaan aiheuttaa turvallisuusriskin itselleen tai muille tai jos hänen terveydentilansa arvioidaan muodostavan riskin ohjelmapalvelun toteuttamiselle. Palvelun tarjoaja ei ole tällöin velvollinen palauttamaan maksua.
Jos kurssi tai vaellus joudutaan peruuttamaan force majoure -tilanteen takia, ei se oikeuta hyvitykseen. Asiakkaan tulee varmistaa tällaisissa tilanteissa korvauksen saanti vakuutusyhtiöstään.
Jos asiakas joutuu perumaan osallistumisensa kurssille tai vaellukselle sairastumisen tai vastaavan tilanteen takia, tulee hänen hakea korvausta vakuutusyhtiöstä.
Jos kurssia tai vaellusta ei pystytä järjestämään esim. liian vähäisen osallistujamäärän takia tai oppaiden sairastuessa, palautetaan koko maksu asiakkaalle. Maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.
Kurssien ja vaellusten peruutusehdot ovat voimassa toistaiseksi.
Pidätämme oikeuden käyttää tästä poikkeavia peruutusehtoja, jotka neuvotellaan kussakin tapauksessa erikseen.